Olen saanut tehdä työtä esitystaiteen tuotannon, markkinoinnin, myynnin ja hallinnon parissa todella monipuolisesti. 20 vuoteen on mahtunut yllättäviä käänteitä ja suuria harppauksia. Pienten vapaiden ryhmien parista Kansallisbalettiin, teatterisihteeristä toiminnanjohtajaksi. Olen etsinyt haasteita ja tarttunut niihin innolla, kehittänyt osaamistani ja tehnyt nopeita suuria ratkaisuja.

Vuonna 2020 tein vaikean päätöksen irtisanoutua Pyynikin kesäteatterin toiminnanjohtajan tehtävästä, koska koronapandemia oli muuttanut toimintaympäristöä merkittävästi. Sen aiheuttamassa selviytymistaistelussa tarvetta ei ollut sisältö- ja projektiosaajalle vaan valovoimaiselle verkostoitujalle, joka puhuu päättäjät pyörryksiin ja kietoo rahakirstujen vartijat pikkusormensa ympärille. Se rooli ei ole minun, vaikka olen pystynyt siinä satunnaisen tarpeen tullen esiintymään.

Vallitseva työtilanne tapahtuma-alalla oli heikko ja oma taloudellinen tilanteeni kohtuullinen. Tuntui siis järkevältä katkaista urakeskeiseksi muodostunut putki ja ensimmäistä kertaa työikäisenä pysähtyä tekemään harkittuja päätöksiä tulevaisuudesta. Suunnitelma ei ollut yhtä mediaseksikäs kuin vaikkapa maailmanympäripurjehdus. Yhteistä aikaa perheen kanssa, säännölliset liikuntaharrastukset, opiskelua ja osaamisen kehittämistä, omien toiveiden kirkastamista.

Parisuhteen päättyessä en usko laastarisuhteisiin. Ajattelin soveltaa samaa ajatusta myös työhön. Mieluummin mietin, mitä haluan, kuin päädyn ensimmäisen tarjokkaan matkaan.

Kaarinalainen kulttuurituottaja Hanna S.

No, kannattiko viettää elämänsä ensimmäinen välivuosi nelikymppisenä? Fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin puolesta ehdottomasti kyllä. Palasin tanssiharrastuksen pariin ja nautin taitojen palautumisesta ja kehittymisestä. Hyppäsin ratsaille, kehityin taitavaksi koruaskartelijaksi ja opettelin käyttämään Canvaa sekä tekemäään WordPress -sivustoja. Kotihengetärtä minusta ei kuoriutunut, mutta on ollut ihanaa kuulla perheen kuulumiset tuoreeltaan koulu- ja työpäivän jälkeen, syödä yhdessä joka aamu ja ilta.

Työhönpaluu ei kuitenkaan osoittautunut ongelmattomaksi, kun vuosi lähestyi loppuaan. Teatteriurani aloitin vuolemalla puumiekkoja ja yksi suurimmista vahvuuksistani on alan tunteminen läpikotaisin, koska olen itse kokeillut tai läheltä seurannut lähes jokaista työtehtävää ja prosessia. Etsiessäni työtä teatterialan ulkopuolisista organisaatioista tuntui siis luontevalta hakea myös suorittavan tason tehtäviä, joissa voisi tutustua organisaatioon ja sen toimintatapoihin. Aukko CV:ssä ja halu johtotehtävässä toimimisen jälkeen iskeä kädet takaisin saveen eivät kuitenkaan ilmeisesti aiheuttaneet riemunkiljahduksia rekrytoijissa.

Normaalin urakehityksen suunnan ehkä ajatellaan kulkevan organisaatiokaaviossa vain ylöspäin. Niin minäkin uskoin ennen. Nyt ajattelen, että organisaatiossa ei arvoteta henkilöstöä organisaatiokaavion portaan mukaan, mikäli sen arvot ovat kunnossa. Niissä myös ymmärretään elämäntilanteen ja henkilökohtaiseen elämään liittyvien tavoitteiden vaikuttavan urapolkuun. Motivoituneet tekijät kaikilla tasoilla voivat olla organisaatiolle positiivinen ja kehittävä voimavara. Joskus sitä ei huomata juuri siksi, että he hoitavat työnsä niin hyvin.

Johtajat vaihtuu, mutta me pysytään ja jatketaan hommia.

Entinen kollegani, tämän lausuessaan vielä assistentti.

Onneksi aina tarvitaan vain yksi henkilö tai organisaatio, joka ajattelee toisin. Tällä hetkellä tulevaisuus omalla kohdallani näyttää valoisalta ja ennen kaikkea kiinnostavalta. Toivottavasti sinäkin kohtaat urallasi ne, jotka ymmärtävät ettei ihmisen tarvitse mahtua tuttuun muottiin. Lokeroita voi täyttää luovasti ihmisiä ja heidän osaamistaan yhdistellen ja kehittäen.

Mitä ajatuksia tämä sinussa herätti? Oletko tehnyt poikkeuksellisia ratkaisuja omalla urapolullasi?